12.11.2011

Opastusta menestymiseen

Kuva: Talouselämä
Pe 11.11.11

Lueskelin tässä 2001 painettua pehmeäkanista Richard Carlsonin kirjaa Älä hikeenny raha-asioista, WSOY, 210 sivua.

Huomasin Talouselämän kirja-arvostelusta, että ainakin Helinä Hirvikorpi on hikeentynyt tästä kirjasta 3.12.2001. Minusta tähän kirjaan voi kuitenkin suhtautua avoimin mielin. Carlsonin peräänkuuluttamassa riippumattomuudessa on totuuden juvä. Haluaisin itse olla riippumaton.

"PETTYMYS AIHEUTTAA LAMAANTUMISTA JA TAKAPAKKIA..." Carlson kirjoittaa hyödyllisestä ja tuhoavasta intohimosta. Kiireinen aikataulu, suuret sopimukset, työ on kiinnostavaa vain niin kauan kuin kaikki sujuu hyvin. Sillä tiellä uhkaa kyllästyminen tai se voi olla hyvin kiihottavaa, hulluuteen asti. Monet elävät joko menneisyydessä tai haaveillen tulevasta. Carlson painottaa lempeämpää intohimon muotoa, kiihkoilun sijaan rauhallista keskittymistä nykyhetkeen.

"Anna ja anna ja vielä kerran anna" on erään kirjan kappaleen otsikko. Olen, vielä ollessani täysin tietämätön tästä kirjasta, huomannut tuon antamisen johtavan yllättäviin tuloksiin. Kaikkea, mitä olen elämässäni pyyteettömästi antanut pois, olen saanut tulvimalla takaisin! Se on tosiaan kummallista, mutta minulla on valtavasti kirjoja, vaikka olen antanut niitä suuret määrät pois. Vaatteita on myös aika reippaasti, niitäkin olen jaellut aina välillä eteenpäin, vaikka tietysti naisena aina välillä sorrun naisihmisten normaaliin valitteluun, ettei kerta kaikkiaan ole mitään päälle pantavaa! Nyt tämän kirjan innostamana pitää kokeilla asiaa tähänastista paremmin myös rahan suhteen aina alkaen siitä, että yritän tästä lähtien pitää takin taskussa valmiina muutamia kolikoita tippiä varten ja romanikerjäläisille, jotka istuvat kylmässä kaduilla kerjäämässä. Karjalainen vieraanvaraisuus on meillä suvussa jo verenperintönä. Katsotaan mitä seuraa.

Carlson on sitä mieltä, että stressaantuneet ihmiset ovat alttiimpia tekemään virheitä. Ärtyisinä ja kyllästyneinä tuollaiset ihmiset työntävät muita ihmisiä pois luotaan ja inspiroivat muita ihmisiä näyttämään heille huonoimmat puolensa. Kun ei levitä hermostuneisuutta ympärilleen, saavuttaa monenlaista hyvää ikävien asioiden sijaan. Stressivirusta ei pidä levittää ympäriinsä. Etukäteen huolehtimista tulee kaikin tavoin välttää, koska siten kuormittaa ja rasittaa turhaan itseään ja muita,  eihän  voi todella tietää meneekö joku asia lopulta pieleen. Ehkä kaikki onnistuukin ja silloin etukäteen suremisesta on tullut turhaa harmia.

Menestyminen vaatii hyviä tekoja. Maksa kuitenkin myös itsellesi, opettele säästämään. Laita talteen pahan päivän varalle, mutta surematta etukäteen turhaan. ÄLÄ KESKITY ONGELMIISI, SILLOIN JOUDUT NIIDEN VANGIKSI! Pelot, tunnepatoutumat, energian hukkaaminen, monet negatiiviset asiat seuraavat siitä, että keskitymme hautomaan ikäviä asioita. Ongelmamme voivat ratketa jopa itsestään tai keksimme jonkun hyvän keinon tilanteeseemme, jos emme anna negatiivisten tunteiden vallita. Kun mieli on maassa, itsetuhoisetkin ajatukset voivat päästä voitolle ja siten pahimmassa tapauksessa kaikki on menetetty. Sen sijaan, jos lakkaamme valittamasta, alamme ennen pitkää nähdä myös uusia keinoja asian ratkaisemiseksi. Jos pidämme muita ihmisiä vain ahneina oman voiton tavoittelijoina, unohdamme, että useimmat ihmiset ovat kuitenkin anteliaita jahyväsydämisiä. Ne, jotka eivät ole, ovat oikeastaan itse avun tarpeessa.

Ole armelias itsellesi, kun mieli on maassa ja kiitollinen, kun mielialasi on hyvä, niin säilytät suhteellisuuden tajun, etkä ikävien tilanteiden sattuessa menetä elämäsi hallintaa. Älä tee masentuneena tärkeitä päätöksiä, vaan rentoudu. Sano itsellesi, että kun mielialasi kohenee, luovat kykysi näkevät taas päivänvalon.

"Palkkaa itseäsi parempia työntekijöitä". Älä pelkää, että joku voi olla parempi kuin sinä tai että sinut voidaan korvata. Hyvässä firmassa palkataan töihin toinen toistaan parempia yksilöitä, huonosti menestyvässä firmassa johto palkkaa itseään heikompaa väkeä, koska pelkää joutuvansa sivuun. Johtajan tulisi pyrkiä rakentamaan menestyvää yritystä eikä päinvastoin. Palkkaa pätevää työvoimaa.

Käytä aikasi siihen, missä olet todella hyvä. Älä tuhlaa aikaasi tekemällä sitä, missä toiset olisivat parempia. Mietin, että asian voisi soveltaa myös omaan yksityiseen elämäänsä, vaikka ei omistaisikaan mitään firmaa.

Voita pelkosi, avoimuus palkitaan. Tiedä, hanki tietoa, älä luule. Älä pitäydy uskomuksissa "en pysty siihen", tuo ei ole minua varten, se ei ole luonteeni mukaista, minulla ei ole aikaa jne. Oman sisimmän kuunteleminen on tärkeää. Voit aina aloittaa tästä päivästä, eilinen on jo mennyt. Menneisyydellä on niin suuri merkitys kuin sille annamme. kielteisyys kannattaa jättää taakseen ja alkaa elää tätä hetkeä. Pyri irti vanhoista tottumuksista, jos ne kahlitsevat sinua.

Hakeudu menestyjien seuraan, varakkaat ihmiset nauttivat siitä, että ihmiset ovat kiinnostuneita heidän menestyksestään. He myös yllättävää kyllä mielellään auttavat myös muita. Kysy huipulta! Tunne itsesi, tiedä heikkoutesi, keskity siihen, missä olet hyvä, mitä osaat. Tee sitä, mistä nautit, mistä pidät.

Älä anna menestyksen nousta päähän, ole ystävällinen ja antelias. Ole jatkuvasti valmis muuttumaan. Keskity olennaiseen. Jätä lähtemätön vaikutus, pyri antamaan itsestäsi myönteinen vaikutelma. Nämä ovat osittain kirjan otsikoita. Carlson peräänkuuluttaa monissa asioissa tervettä maalaisjärkeä. Opi nauramaan virheillesi, mietiskele. Jokaisesta erehdyksestä voi oppia.

Pyydä, mitä haluat. Pyydä palkankorotusta, pyydä anteeksi. Uskalla pyytää. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Kaikilla ihmisillä on sisäinen halu olla avuksi.

Lopeta asioiden suurentelu. Päätä lopettaa kielteinen ajattelu. Älä lisää vettä myllyyn tulehtuneessa  tilanteessa. Aikasi on kallisarvoista, älä anna negatiivisille ajatuksille aikaasi. Itsesäälillä et auta itseäsi. Älä vajoa valittelun ansaan. Olosuhteet eivät tee ihmistä, vaan paljastavat hänet. Huitaise kuin kärpäset pois kaikki entinen jos menneisyytesi olosuhteet ovat olleet vaikeat. Älä anna peloille valtaa, mutta toimi tosiasioiden mukaan. Jos olet ylipainoinen 45-vuotias, sinusta ei tule koripalloammattilaista!

Opi tavoittelemaan tähtiä! Ajattele analyyttisesti, mieti, ole joustava. Hyväksy tosiasiat, muuta, mitä voi muuttaa. Tunne oma työskentelyrytmisi. Älä joudu pakokauhun valtaan! Taivas ei putoa päähäsi, paniikki ei ole koskaan hyväksi.

Uneksi! Luo sisältä ulospäin! Säästä "pahan päivän varalle",  myöhemmin tarvitessasi voit käyttää säästöt tai antaa ne muille. Vältä turhia ylellisyyksiä. Iloitse muiden menestyksestä! Hanki itsellesi neuvonantaja! Ole huomaavainen. Jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Älä pelkää pyytää apua. Lakkaa syyttelemästä. Älä luovuta valtaasi muille. Vaali huumoria, opettele hymyilemään! Älä hermostu takaiskuista! Ole luottamuksen arvoinen.

Keräilin tähän kirjoitukseeni monia kirjan otsikoista. Minusta kirjan ajatukset eivät suinkaan ole huonoja, eivätkä kaikki neuvot koske vain rahallista menestymistä.

Tämänkin kirjan lukeminen kannattaa, jos pystyy omaksumaan uusia asioita ja on halukas yleensäkin ottamaan neuvoja vastaan ja miettimään niitä. Ei tämä kirja tosiaan ihan puppua ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi blogissani, toivottavasti tulet uudelleenkin.
Jätä viesti tai kommentti, ne ilahduttavat aina.

Sähköposti pitää laittaa, jotta linkki toimii, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida. Nimettömät kommentit poistetaan, joten laita kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Jos kirjoitat kommentin Nimi/URL-osoite-vaihtoehdolla, aloita URL-linkki http://-alulla, että se toimii!

Nimi/URL-osoite on oikea vaihtoehto esimerkiksi, jos blogisi on muussa palvelussa kuin Bloggerissa.


Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.