7.2.2012

Taiteilijaelämää à la Henrik Tikkanen

Ti 7.2.2012

Flunssaisena ei oikein jaksa keskittyä tiiliskiviromaaneihin. Luettavan kirjan pitää myös olla sen verran mielenkiintoinen, että sen avulla oma kuumeinen tai muuten surkea olo ainakin jollakin tavoin jää taka-alalle, jollei jopa unohdu. Minulla on sairauslomaa torstaihin saakka, tänään ollaan jo voiton puolella eli ylihuomenna taas työmaalle.

Henrik Tikkasen pienoisromaani Yrjökatu vaikutti juuri sopivalta tähän mielentilaani. Selaan tavallisesti ensimmäiseksi, paljonko kirjassa on sivuja. Olen vapaaehtoiseti ja pakosta lukenut elämässäni niin paljon kirjoja, että katson kirjan ansioiksi kaksi asiaa: ei liikaa sivuja ja riittävän iso tekstikoko. Pienellä präntätty kirja = piilosivuja suhteettomasti enemmän kuin numerot näyttävät! ;D

Tietysti itse kirjan pitää sisällöltäänkin olla kiinnostava.

Kirjani Yrjökatu on painettu 1980, se on WSOY:n kirjoja, 2. painos, ruotsinkielinen alkuteos on nimeltään Georgsgatan. Sangen sujuva suomennos on Kyllikki Härkäpään. Sivuja on noin 140 ja tekstin pistekoko ehkä peräti 14, ainakin 12.
Kirja on kirjaston poistokirjoja, joten se on päällystetty läpinäkyvällä hieman kellastuneella muovilla, joka on selästä paikoin puhkikulunut. Muuten kyllä suht siisti muutamia lippusia ja leimoja lukuunottamatta. Joku on ehtinyt etulehdelle oman nimensäkin kirjoittamaan, mutta se oli sutattu piiloon. Ostin Yrjökadun pienen kirjapinon kylkiäisenä tutusta divarista, joten en tiedä, paljonko sen hinnaksi loppujen lopuksi jäi.

Kannessa on pienen pienenä yksi Tikkasen piirros, joista hänet paremmin tunnenkin kuin kirjoittamistaan kirjoista. Kansi on kokonaan mustavalkoinen. Typografia on Carl Henningin.

Yleensä en osta kirjaston poistokirjoja, jolleivat ne ole todella hyväkuntoisia tai sitten erittäin mielenkiintoisia ja harvoin vastaanosuvia. Tämä kirja oli seikkaillut kirjastosta divariin asti. En ole aikaisemmin lukenut Henrik Tikkaselta mitään, enkä nähnytkään hänen kirjojaan palkon missään, joten siksi se lähti divarista mukaan.

Yrjökatu on Tikkasen osoitetrilogian toiseksi viimeinen teos. Aikaisempia osia on kolme. Ne ovat erillisiä teoksia, joten niiden lukemisjärjestyksellä ei ole merkitystä, vaikka ne ovat elämäkerrallisia muistelmateoksia ja ilmestyneet kronologisessa järjestyksessä: Kulosaarentie 8 (1975), Majavatie 11 (1976) ja Mariankatu 26 (1977). Myöhemmin sarjassa ilmestyivät vielä Yrjökatu (1980) - siis tämä teos, jonka nyt luin – ja Henrikinkatu (1982).

Suomenruotsalaisessa kirjallisuudessa on perinteenä tunnustuskirjallisuus, jota nämä Tikkasen osoitekirjatkin edustavat.

Wikipediasta luin, että Tikkanen harrastaa ironiaa ja sarkasmia. Ilmeisesti Yrjönkadussa on sitten paljon noita piirteitä. Minusta Tikkasen teksti on jollakin tavalla myös humoristista, jotain mustan huumorin ja itseironian sekoitusta, jolla hän jotenkin korjaa pisteet kotiin ja saa asiat näyttämään hänen omalta kannaltaan ymmärrettäviltä, jopa myönteisiltä joskus. Kyllä hän melkoisesti kuitenkin ruoskii itseään. Sivustakatsojan silmin on todettava, että useimmiten ihan syystä. Voisi sanoa: nauraa pilkallisesti itselleen ja saa siten kuitenkin sympatiapisteitä lukijalta.

Tikkanen oli vuoden verran äitiäni vanhempi, syntyperäinen helsinkiläinen ja kuului suomenruotsalaiseen sivistyneistöön. Isä oli arkkitehti ja olympiamitalisti. Kirjassaan Tikkanen käyttää mainitsemistaan tunnetuista henkilöistä heidän oikeita nimiään. Presidentti on kirjassa kuitenkin pelkästään presidentti, koska tuolloin Suomessa oli vain yksi henkilö, joka oli presidentti. Tikkanen kertoo presidentin mieliinpainuvasta käynnistä näyttelyssään Amos Anderssonin museossa: Koko Yrjökatu oli silloin suljettu ja vartioitu aina Hotelli Torniin saakka.

Yrjönkatu on kirja, jonka voisin lukea joskus toisenkin kerran, jos se ei pohjimmiltaan olisi niin synkkä ja surullinen. Se on hyvin kirjoitettu, Tikkanen suomii itseään monin paikoin kovin sanoin ja vyöryttää jopa tyttärensä sairastumisen omaksi syykseen. Rakkautta vaimoonsa hän toistelee läpi kirjan kuin uskotellakseen sitä itselleen tai kirjansa kautta vaimolleen. Kirjan alussa selvinnyt vakava sairaus on läpi teoksen taustahaamuna lisäämässä ahdistuksen määrää jopa paikoin kestämättömäksi, vaikka Tikkanen kuittaakin kaiken hirtehishuumorilla.

Kannattaa lukea ainakin tämä sarjan osa.

Naiselle tämä kirja on yllättävä tirkistysreikä miehen sieluun. Kaikkea mies ei voi tässä kirjassakaan valehdella. Alkaa tosiaan tajuta, että miesten aivot selvästikin ovat yhtä pelkkää suoraa putkea naisten tippaleipäaivoihin verrattuna. ;)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi blogissani, toivottavasti tulet uudelleenkin.
Jätä viesti tai kommentti, ne ilahduttavat aina.

Sähköposti pitää laittaa, jotta linkki toimii, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida. Nimettömät kommentit poistetaan, joten laita kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Jos kirjoitat kommentin Nimi/URL-osoite-vaihtoehdolla, aloita URL-linkki http://-alulla, että se toimii!

Nimi/URL-osoite on oikea vaihtoehto esimerkiksi, jos blogisi on muussa palvelussa kuin Bloggerissa.


Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.