22.4.2012

Iron Sky ja Hella W

La 21.4.2012

Pääsiäissunnuntaina ystäväni Anne tarjosi minulle elokuvaillan siitä hyvästä, että olin tehnyt hänelle muutaman trikkikuvan ihan hassuttelumielessä Facebookiin. Kävimme katsomassa Johanna Sinisalon käsikirjoittaman ja Timo Vuorensolan ohjaaman Iron Sky -elokuvan; Anne jopa toisen kerran. Anne piti tuota elokuvaa niin hyvänä, että sanoi voivansa mennä katsomaan sen vaikka kolmannen kerran!

Kuva: Metro-lehdestä
Minusta tuo tieteiskomedia oli aika väkivaltainen ja meluisa esitys enkä mitenkään innostunut kuunatsi-ideasta. Toista kertaa en välittäisi katsoa. Kiitos kuitenkin Sinulle Anne! Onhan ihan hyvä tietää, missä tällä hetkellä mennään suomalaisvoiminkin tehdyissä elokuvissa. Taidan kuitenkin olla väärää kohderyhmää.


Elokuva on englanninkielinen, mutta saksaakin siinä puhutaan. Pääosissa nähdään saksalainen Julia Dietze ja amerikkalainen Christopher Kirby. Maailmallakin elokuva on saanut sangen ristiriitaisen vastaanoton. Ensi-iltaviikolla se keräsi kuitenkin suuren katsojamäärän, Suomessakin noin 70 000 katsojaa. Elokuva on kielletty alle 12-vuotiailta.

Metro-lehti 19.4.2012
Metro-lehti kertoi torstaina Iron Sky -elokuvan voittaneen Brysselin kansainvälisillä fantasiaelokuvafestivaaleilla Hopeisen Melies -palkinnon että festivaalin yleisöpalkinnon.

Metro lehden jutun voi lukea myös netistä:
http://static.metrolive.fi/nakoislehdet/metro/MET20120419

Komeastihan tuo elokuva on tehty ja tekniikka jyllää. Kuvauksia on tehty Saksassa ja Australiassa. Budjetti oli yli 7 miljoonaa, joka lienee jo saatu monin kerroin takaisin.

 

Tänään lauantaina katsoin lähikaupasta dvd:nä vuokraamani elokuvan Hella W, joka on viime vuoden uutuuksia. Elokuva perustuu Outi Nyytäjän alkuperäiskäsikirjoitukseen ja sen on ohjannut Juha Wuolijoki.

En tiedä, olenko nähnyt kaikki Niskavuori-elokuvat, mutta Hella Wuolijoesta en ole tiennyt paljoakaan. Hän kirjoitti myös nimillä Juhani Tervapää ja Felix Tuli.
Jotain tietoa minulle on tietysti tihkunut ajasta ennen toista maailmansotaa ja aivan sodan jälkeisestäkin ajasta. Mutta en minä tuon kirjailijan vakoiluskandaaleista ja vankilatuomioista ole tiennyt. En ole kovin kiinnostunut politiikasta, joten tuo Wuolijoen täpärä selviytyminen kuolemantuomiostakin oli minulle uutta. Tuomioja-nimen liittyminen Wuolijokeen oli kyllä tuttua minulle ja jotain sentään hänen poliittisesta kannastaankin tiesin.
Elokuva keskittyy kiinteästi Wuolijokeen kirjailijana ja vankilakuvaukseen. Vankeuden jälkeisestä ajasta se ei kerro. Tiina Weckströmin näyttelijäsuoritus on vakuuttava. Elokuva itsessään ei ole kovin vaikuttava ja kokonaisuutena se jää pieneksi episodiksi, vaikka keskeisenä elokuvassa onkin kuolemantuomion uhka ja siltä välttyminen.

Wikipedian mukaan Hella W on ensimmäinen suomalainen naisesta tehty elämäkertaelokuva. K 11. Epäilen sponsoreina toimineen myös tupakkateollisuuden, koska tupakointi on elokuvassa keskeisessä asemassa.

Olisikin mukava katsoa nyt uudelleen nuo Niskavuori-elokuvat ja muitakin hänen kirjoittamiaan näytelmiä.



http://www.snapperfilms.com/tuotannot/hellaw/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi blogissani, toivottavasti tulet uudelleenkin.
Jätä viesti tai kommentti, ne ilahduttavat aina.

Sähköposti pitää laittaa, jotta linkki toimii, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida. Nimettömät kommentit poistetaan, joten laita kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Jos kirjoitat kommentin Nimi/URL-osoite-vaihtoehdolla, aloita URL-linkki http://-alulla, että se toimii!

Nimi/URL-osoite on oikea vaihtoehto esimerkiksi, jos blogisi on muussa palvelussa kuin Bloggerissa.


Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.